Mitä ottaa huomioon, jos mielessä on auton hankinta?


Uncategorized / maanantai, kesäkuu 3rd, 2019

Monille auton hankkiminen on suuri haave, mutta sitä ei kannata toteuttaa kevytmielisesti. Auton pitämisessä on paljon piileviä kuluja, joten kannattaa käydä tarkkaan läpi auton omistamisen hyödyt ja haitat.

Onko tarvetta

Ensimmäiseksi kannattaa miettiä tarkkaan miksi haluaa ostaa auton. Auton omistaminen on usein tietynlainen unelma, joka ei välttämättä ole kovin realistinen. Auto on ennen kaikkea käyttöesine, jota ei yksinkertaisesti kannata ostaa, jos sitä ei käytä tarpeeksi usein.

Mikä sitten on tarpeeksi usein? Se riippuu omasta tilanteesta. Esimerkiksi lapsiperheiden on usein hyvin vaikea liikkua julkisilla kulkuvälineillä pidempiä reissuja, koska tavaraa tarvitsee mukaan niin paljon. Siten lapsiperheelle auto voi olla välttämättömyys, vaikka sitä käytettäisiin vain kerran viikossa. Jos autoa käyttää sitä harvemmin, kannattaa kuitenkin harkita jäsenyyttä palveluissa joiden kautta auton voi vuokrata helposti tarvittaessa.

Vaikka raha ei olisi esteenä auton omistamiselle, siitä on silti vaivaa. Joten jos haaveilee hienosta autosta, jota ei pystyisi kovin usein käyttämään, niin kannattaa mielummin vuokrata auto. Vuokra-autoissa on sekin hyvä puoli että pääsee kokeilemaan eri malleja ja merkkejä.

Myös asia mikä kannattaa pitää mielessä on, että autolla ajaminen ei ole välttämättä aina mitään hupia, varsinkaan jos ajaa joka päivä pitkiä matkoja kaupungissa. Sillä vaikka olisi tympiintynyt junan odottamiseen räntäsateessa, tai puolen tunnin kävelymatkaan bussipysäkille, ei autoilu ole välttämättä kaikkien mielestä yhtään sen mukavampaa.

Ruuhkassa jonottaminen käy rasittavaksi, ja joka päivä joutuu katselemaan samat maisemat. Julkisessa liikenteessä istumiseen menevän ajan voi käyttää hyödyksi, vaikka lukemalla tai katsomalla tv:tä, kun taas autossa ei voi muuta kuin keskittyä ajamiseen. Autoilu myös vähentää sitä hyötyliikuntaa mitä tulee, kun esimerkiksi kävelee bussipysäkille, tai juna-asemalta työpaikalle.

Missä säilytän

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä auton hankinnan suhteen on auton säilyttäminen. Suomen kaltaisessa ilmastossa ei välttämättä kannata pitää autoa jatkuvasti ulkona, koska ilmasto runtelee sitä monin eri tavoin. Lisäksi auto likaantuu ulkona ollessaan.

Jos asuu maalla omassa talossa ja tontilla on tilaa, siihen on helppo ostaa tai rakentaa autotalli. Tarvittava rakennusmateriaali, kuten ulkoverhouspaneeli tai muu puutavara löytyy helposti netistä. Autotalli on myös kätevä työkalujen tai puutarhavälineiden säilytyspaikka. Tee se itse -tyyppisten ihmisten kannattaakin rakentaa samantien hieman isompi autotalli, jotta sitä voi käyttää myös työpajana.

Kaupunkilaisille auton säilyttäminen on huomattavasti hankalampaa, ja esimerkiksi Helsingissä monilla alueilla parkkipaikat ovat kiven alla. Ennen kuin ostaa auton, kannattaa ottaa selville missä autoa voisi säilyttää, esimerkiksi, onko omalla taloyhtiöllä parkkipaikkoja, ja paljonko ne maksavat. Kaupungeissa on myös parkkihalleja joista voi vuokrata pitkäaikaispaikan, mutta ne ovat usein kalliita, eikä paikkoja välttämättä ole saatavilla ihan läheltä kotia.

Kuka huoltaa

Yksi auton omistamisen fakta on se, että niitä täytyy huoltaa. Autot vaativat perushuoltoa, ja ne saattavat reistailla. Auton omistajan kannattaa perehtyä autoihin sen verran, että ymmärtää ainakin niiden yleisimmät ongelmat, ja myös ratkaisut niihin. Kannattaa esimerkiksi opetella vaihtamaan rengas, ja tunnistaa asiaankuulumattomat äänet autossa. Auton huoltoon kuluu vääjäämättä rahaa, ja sitä enemmän, mitä vanhempi auto on. Se kannattaa pitää mielessä, kun miettii ostaako uusi vai käytetty auto.

Jos siis auton hankkiminen on mielessä, mieti tarkkaan onko se tarpeen, ja oletko valmis käyttämään aikaa ja rahaa sen ylläpitoon. Autosta on paljon iloa oikeissa olosuhteissa, mutta jos sen hankkii turhaan, se voi muuttua myös riesaksi.